Fysioterapeutti Joni Koivuniemi

Olen aikaisemmalta koulutukseltani liikunnanohjaaja ja olen tehnyt personal trainerin työtä yli kuusi vuotta. Asiakkainani on ollut kaikenikäisiä ihmisiä urheilijoista terveysliikkujiin. Kiinnostukseni fysioterapiaa kohtaan kehittyi personal trainerin työssä tapaamieni asiakkaiden kokemista vaivoista. Tuolloin haluni auttaa oli suuri, mutta tietotaitoni ei ollut riittävä. Silloin kipinäni kuntouttavaa työtä kohtaan syttyi. Koulutukseni aikana syvennyin hengitysfysioterapiaan. Hengitysfysioterapian avulla voidaan vaikuttaa niin ihmiskehoon kuin -mieleenkin.

Tärkein tavoitteeni on asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Fysioterapeuttina toimenkuvaani kuuluu asiakkaille sattuneiden tuki- ja liikuntaelin vaivojen kuntoutus sekä urheilu- ja työperäisten vammojen ennaltaehkäisy. Hoitoni koostuvat tilanteen alkukartoituksesta, fysioterapeuttisesta tutkimisesta, manuaalisesta käsittelystä sekä yksilöllisesti ohjatuista harjoitteista.

Omaan liikunnalliseen taustaani kuuluu salibandy ja golf, joita molempia olen pelannut yli 15 vuotta.

Tavoitteenani on oman ammattitaitoni jatkuva kehittäminen kouluttautumalla sekä tutustumalla uusiin tutkimustuloksiin, jotka käsittelevät fysioterapiaa. Olen erittäin motivoitunut tähän ammattiin ja olen onnellinen saadessani tehdä sitä mistä pidän.